Eilen illalla, kuten jokaisena muunakin iltana, P piti skypelaveria työhuoneessaan. Joskus yhdentoista jälkeen hän kömpi viereeni sänkyyn, jossa minä yhä tuijotin hömppäsarjaa läppäriltäni. "Haluatko kuulla hyvät huonot uutiset?" Hän kysyi heti käytyään viereeni. Sen innostuneen, hieman vaivautuneenkin ilmeen olin nähnyt ennenkin. En ollut kuitenkaan varma oliko ilmeessä lisäksi pettymystä, vai pelkkää epäuskoista tunnemyrskyä, jota hän yhä käsitteli itsekin. "No?" vastasin jo valmiiksi lannistuneena, koska tiesin jo tässä vaiheessa, että minä en kokisi uutisia hyviksi.
"Me emme saaneetkaan sitä asiakasta. Meidän omasta tahdostamme, tosin." Tässä vaiheessa minua ei enää edes huvittanut kuulla enempää. Minulle oli aivan sama mikä syy oli, miksi tätä ensimmäistä, tärkeääkin tärkeämpää asiakasta ei nyt olekaan. Kaikki viime päivien toivo viimeistään syksyllä koittavasta muuttosta, aikataulut ja suunnitelmat pyyhkäistiin taas kerran pois.
Viimeksi kaksi päivää sitten olimme riidelleet tästä samasta aiheesta. P oli vakuuttanut taas kerran, kuinka asiat pitäisi nyt todellakin tapahtua syksyyn mennessä, ja suuri rahoitus olisi saatava kesän aikana. Kaiken tämän edellytyksenä oli tämä yksi tärkeä asiakas, jonka kanssa he olivat juuri solmimassa sopimusta. Sen sopimuksen saatuaan, asiat alkaisivat rullaamaan eteenpäin kuin itsestään.
Nyt sitä asiakasta ei kuitenkaan ole, ja me olemme taas lähtöpisteessä. Tältä siis minusta tuntui. Syksyn muuton voi unohtaa, ja seuraavaa mahdollista ajankohtaa ei kannata ruveta vielä edes miettimään. Nyt ollaan taas siellä kuopassa, eikä auta muuta kuin ryömiä ylös ja jatkaa matkaa. Yritin mielessäni laskea monesko kuoppa tämä oli, jonne olin jo pudonnut näiden neljän vuoden aikana. Monesko kerta tämä oli kun yksi pieni tuleen puuska muuttaa koko laivan suunnan, ja on heitettävä ankurit hetkeksi veteen.
Teitä ehkä kiinnostaa miksi kyseistä asiakasta ei saatukaan. Minua ei kiinnostanut. Syy oli kuulemma se, että asiakas oli ollut niin innostunut tuotteesta, että olivat alkaneet suunnittelemaan itse tekevänsä vastaavanlaisen tuotteen. Tätä riskiä P ja hänen yhtiökumppaninsa eivät uskaltaneet ottaa, vaan hylkäsivät asiakkaan.
Tämä oli P:n mielestä hyvä uutinen siksi, että se antoi heille todellista uskoa siitä, että kyseessä todella on ainutlaatuinen ja arvokas tuote. Nyt heidän ei tarvitsisi enää epäillä, onko tuote tarpeeksi hyvä ja saadaankohan sille käyttäjiä, kun jopa näin isokokoinen firma olisi halukas rakentamaan samanlaisen tuotteen itse markkinoille.
Ymmärrän kyllä hyvin, kuinka tämä hivelee mieheni itsetuntoa ja uskoa tekemiseensä, mutta minulle se kuitenkin tarkoitti sitä, että taas meni aikataulut ja suunnitelmat uusiksi. Ja jos rehellisiä ollaan, todennäköisesti ne eivät pidä sitten seuraavallakaan kerralla...
Anteeksi. Tänään en osaa olla positiivinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti